keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Omenapuu


Rakastan omenia ja siksi haluankin pihallemme omenapuun ja kaksi omenapuuta onkin tarkoitus istuttaa kevään aikana. Paikat niille on merkitty pihasuunnitelmaan ja kaivinkone saa kaivaa niille kuopat valmiiksi. Maa on niin kivikkoista että en viitsi itse alkaa kaivamaan. Puut oli tarkoitus istuttaa jo viime syksynä kasvamaan, mutta koska alta pitää kaivaa pois yksi kanto ja maasto on siltä kohtaa täynnä kiviä niin luovuin projektista silloin.

Pitää muistaa tukea taimi hyvin ja suojata se jäniksiltä, niitä meidän pihassa riittää. Joko ympäröin koko taimen verkolla tai sitten laitan rungon suojaksi pelkän muovisen spiraalin.


Pihasuunnitelman kasviluettelossa on omenalajikkeiksi merkitty Pirja ja Samo. Lapsuuden kotini pihassa on punakanelipuu ja pidän siitä lajikkeesta kovasti ja tekisi mieli vaihtaa toinen lajikkeista siihen. Pirja ja Samo pölyttävät hyvin toisiaan, mutta punakaneli on ilmeisesti erinomainen yleispölyttäjä. Katsotaan nyt mihin lajikkeisiin lopulta taimistolla päädyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti