torstai 30. huhtikuuta 2015

Homma etenee

Taas homma etenee
Eteenpäin, me mennää eteenpäin
Eteenpäin/JVG

Piharemontti etenee pian isoin harppauksin kun kaivinkone saapuu mylläämään pihaa lauantaina ja sunnuntaina. Muutama päivä enää aikaa ennen kuin piha käännetään ympäri. Ihan pienellä kaivinkoneella ei Kesärinteellä tee mitään vaan vaaditaan 12 tonnin telaketjukaivuri. Isot kivet vaativat isot koneet. 

Tällä viikolla on merkkailtu pihaa spraymaalilla jotta hahmotamme viikonloppuna paremmin mistä kaivetaan. Mietimme myös mihin kohtaan pihaa voi kaataa sora- ja multakuormat etteivät kasat olisi kaivinkoneen tiellä. Alunperin oli tarkoitus tilata multaa vasta kun kaivinkone on raivannut pihan, mutta koneen avulla mullan siirto takapihalle käy paljon helpommin kuin kottikärryillä. Molemmat kuormat tuodaan pihaan vielä tänään.
Lasten hiekkalaatikko pitää myös siirtää kaivinkoneen tieltä. Lapioin ja kärräsin useamman kottikärryllisen hiekkaa pois hiekkalaatikosta säilöön. Käytän hiekkaa uudelleen ainakin lasten keinun alle tulevien kumilaattojen asennushiekkana. Märkä hiekka painaa melkoisesti ja kävi kyllä kuntoilusta kärrätä kuormia ylemmäs pihalla! Nostin myös hiekkalaatikon kehikon ehjänä ylös - se pitää vielä siirtää sivuun odottamaan uudelleensijoitusta.

 
Kunnan metsurit ovat myös ahkeroineet kaatuneen puun kimpussa ja palastelleet rungon. Lisäksi he kaatoivat tontin rajalta kaksi valtavaa koivua vastaavien vahinkojen välttämiseksi. Toinen koivuista olikin kuulemma niin laho ettei sille tarvinnut kuin vähän sahaa näyttää - se olisi kaatunut luultavasti seuraavassa myrskysssä. Oksat ja risut kunta kuljetti pois, mutta rungot jäävät meille polttopuiksi. Melkoinen puusavotta onkin edessä ennen kuin kaikki rungot on pilkottu pieniksi!





  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti